8/14/2016

POSTAUSHAASTE: PUOLESTA VAI VASTAAN?

postaushaaste-1

Nyt ajattelin tehdä siis taas tämän jalustin.netin postaushaasteen, ja tarkoitus siinä on perustella, onko puolesta vai vastaan valmiiksi annettuja väittämiä. Joissakin kohdissa oli vähän vaikea valita, sillä mielestäni parissakin kohtaa vastaus olisi ollut siitä puolesta välistä. Ja muistakaa, että nää on mun mielipiteitä ja te saatte olla eri mieltä!

Hevosen tulisi liikuttaa päivittäin.
PUOLESTA
 Ei tietenkään niin, että joka päivä pitää tehotreenin tai vaikka edes ratsastaisi, vaan että niinä lepopäivinäkin kävisi edes kävelemässä hevosen kanssa maastakäsin. Siksi näin, että sillä mm. ehkäisee sen, että heppa keräisi hirveästi virtaa pelkästään seistessään siellä tarhassa tai laitumella. Ja muutenkin on mielestäni hepalle kivempi, jos sen kanssa lähdetään pikku kävelylenkille, kun että se seisoisi koko päivän.


Lämppärit sopivat vain ravureiksi.
VASTAAN
Oon nähnyt myös niitä lämppäreitä, jotka on opetettu ratsuiksi raviuran jälkeen ja pärjännyt tosi hyvin! 


Kirjoja lukemalla ei opi ratsastamaan.
PUOLESTA
Tää oli vähän vaikea, koska jos luet kirjoja, jossa opetetaan ratsastamaan, osaathan sä teoriassa ratsastaa. Kuitenkaan sitä "todellista ratsastusta" ei voi oppia, kuin menemällä sinne hevosen selkään!


Satulavyö tulisi kiristää hitaasti asteittain.
PUOLESTA
Onhan se kivempi hevosellekkin, kun vyö kiristetään asteittan, kun että heti yhdellä kerralla vetää vyön niin kireälle, kuin se menee. Tuntuuhan se nyt inhottavalta, jos miettii ihan omalta kohdaltaankin!


Hevosten tulisi saada tarhata ja laiduntaa laumoissa.
PUOLESTA
Hevonenhan on laumaeläin eikä yksineläjä, joten mielestäni kaikilla hevosilla pitäisi olla laidunkaveri ja tarhakaveri ainakin viereisessä tarhassa! 


Selkään tulisi aina nousta hevosen vasemmalta puolelta.
VASTAAN
Miksi oikestaan pitäisi? Ratsastuskouluissa opetetaan aina nousemaan vasemmalta puolelta, mutta miksei oikealta voisi yhtälailla. Mielestäni voi nousta ihan kummalta puolelta tahtoo ja kumpi vaan on itselle kivempi! Ja lisäksi jos noustaan molemmilta puolita selkään ja tullaan pois, niin se estää hevosen puolistumista.

(c) Liinu

Hevosta hoidettaessa tai varustettaessa hevosen tulisi olla aina kiinni.
VASTAAN
Mielestäni hevosta ei tarvitse pitää hoitaessa kiinni, jossei sille ole mitään eritysitä syytä miksi pitäisi, esim. jos hevonen pyörii karsinnassa kun harjataan, niin ehkä sitten laittaisin kiinni, mutta jos heppa on ihan nätisti, en näe syytä laittaa sitä kiinni. Erijuttu on tietysti, jos hevosta ei laita karsinassa, vaan hoitopaikalla, niin silloin kyllä hevonen pitää laittaa kiinni.


Vain kisatulosten perusteella voi sanoa, minkä tasoinen ratsastaja on.
VASTAAN
Mun mielestä kisatulokset kertoo jotain, muttei todellakaan kaikkea, edes puolta, koska vaikka olisit hyvä ratsastamaan, voi silti sattua yllättäviä tilanteita ja arviointivirheitä, jotka johtaa vaikka hylkyyn! Myös hevosella voi kisapäivänä olla huono päivä, joka sitten taas voi vaikuttaa paljonkin ratsukon yhteistyöhön ja tulokseen. Mielestäni ihan jokapäiväinen tuntityöskentely kertoo enemmän.


Mitä rikkaampi on sitä pidemmälle ratsastuksessa on mahdollista päästä.
PUOLESTA
Tää on vaan totta, mutta valitettavaa. Jos haluat edetä korkeammalle tasolle, sulla pitäsi melkein olla oma hevonen(melkeimpä useampikin), käydä yhä parempien valmentajien valkuissa, jotka taas sitten maksaa enemmän. Ja toki myös kisamaksut on korkeammalla tasolla kalliimpia. Voi varmasti olla poikkeuksia, mutta yleensä se kyllä menee näin.



Se, miten korkeita esteitä hyppäät, ei kerro siitä, miten hyvä ratsastaja olet.

PUOLESTA
Mun mielestä se ei kerro kaikkea, ehkä puolet korkeintaan. Sehän on totta, että jos hyppäät sitä 120cm ylöspäin, niin siinä tarvitaan jo taitoakin. Kuitenkin joillakin, jotka hyppäävät korkeampia, saatta perusratsastus olla ihan hukassa! Eli mun mielestä perusratsastus kertoo eniten, kuinka hyvä olet.

(c) Liinu
 Ennen oman hevosen ostoa ratsastajalla tulisi olla kokemusta joko vuokra- tai ylläpitohevosesta.
VASTAAN
Tääkin oli vähän hankala, koska toisaalta se olisi hyvä, jos ennen omaa on ollut yp-poni tai edes vuokraponi, että tietää millaista on oman hevosen kanssa. Mutta toisaalta taas, eihän se haittaa, vaikkei olisikaan ollut sitä vuokraponia, jos on vaan tarpeeksi kokemusta hevosista ja vaikka toinen vanhemmista ratsastaa myös.


(c) Liinu

On tiputtava vähintään 100 kertaa, ennen kuin voi sanoa itseään hyväksi ratsastajaksi.
VASTAAN
Tällähän varmaan yleensä meinataan sitä, että kun oot tippunu sen 100 kertaa, oot ratsastanut jo aika kauan ja oot siis jo hyvä. Todellisuudessahan vaikka olisi ratsastanut jo kauan ja olisi oikeesti hyvä ratsastamaan, ei välttämättä ole tippunut montaa kertaan esim. hyvän tasapainon ansiosta.



Hevosenomistajan olisi hyvä välillä päästä ratsastamaan muillakin hevosilla kuin vain omallaan.
PUOLESTA
Yleensähän se on niin, että kun ratsastaa paljon eri hevosia, kehittyy parhaiten. Ja vaikka siis olisi se oma, kannattaa silti ratsastaa välillä muilla, ettei ns. kohta osaa ratsastaa  vain kuin omaa hevosta.

~Pauliina

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :--)